Helsinki on luonnollisesti yksi Suomen nopeiten kasvavista kaupungeista ja sinne muuttaa aivan kaikenikäistä väkeä. Kaupungin väestönkasvua ei voi oikein verrata mihinkään muuhun Suomen kaupunkiin, sillä Helsinki on pääkaupunki, johon löytyy muuttajia ihan jo tuon takia.
Kevät ja syksy ovat Helsingissä kiireisintä muuttoaikaa. Jos siis pystyt ajoittamaan muuttosi näiden vuodenaikojen ulkopuolelle, pystyt paremmin valitsemaan itsellesi sopivan päivän ja esimerkiksi pakettiautoja on vuokrattavana enemmän. Mikäli palkkaat muuttofirman, saat sen todennäköisesti myös edullisemmin sesongin ulkopuolella. Vuorokauden ajaksi kannattaa valita mahdollisimman myöhäinen ilta, vaikka se ei kuulosta kivalta. Totuus on kuitenkin se, että kaduilla liikkuu paljon vähemmän autoja kello viiden ruuhkan jälkeen, joten muutto-operaatio sujuu ainakin siltä osin vähän rauhallisemmin.
Varsinkin maalta Helsinkiin muuttavat kokevat melkoisen muutoksen edelliseen elämään verrattuna Helsingissä. Kaikki on yksinkertaisesti vain niin erilaista. Asunnossa on paljon vähemmän tilaa ja joka neliösentistä pitää ottaa kaikki ilo irti.
Matoista on moneksi
Muuttaessasi Helsinkiin kannattaa huomioida ensinnäkin se, että eteenkin keskustassa ja sen ympäristössä on tarjolla melko vanhoja asuntoja. Joidenkin talojen ikä on yli sata vuotta ja niitä on sitten täytynyt päivittää tarpeen mukaan vaikkapa putkirempoilla ja sähköllä. Lämmitys toimii kyllä, mutta vanha lattia ei välttämättä eristä lämpöä niin hyvin kuin mihin olet tottunut. Juuri tästä syystä hyvä matto on melkeinpä välttämättömyys helsinkiläisessä asunnossa. Hyvä matto auttaa sinua säilyttämään lämpösi omassa asunnossasi eikä se mene harakoille.
Toinen hyvä syy hankkia matto on äänieristys. Seinät, putket ja ihan vain normaali eläminen lisäävät kerrostaloasumisen ääniä, joita voit osaltasi vaimentaa maton avulla. Näin estät eteenkin alakertaan kohdistuvat mahdolliset meluhaitat. Seinämatot saattavat muistuttaa mummonmökistä, mutta ovat silti edelleen oivallinen ja halpa tapa vaimentaa ei-toivottua melua.
Helsingissä, jossa tila on kortilla, voi mattojen tamppaamisesta tulla ongelma. Luonnollisesti sitä ei saa tehdä parvekkeella, mutta sisäpihan tamppauspaikalla siitä kuuluu melkoinen meteli. Onneksi muun muassa Marttojen suosituksien mukaan mattoja ei tarvitse tampata ollenkaan, kunhan ne vain imuroi huolellisesti.
Tutustu lähiympäristöösi tarkkaan
Kun olet saanut muuton tehtyä ja asettunut taloksi on aika tutustua lähiympäristöön. Helsingistä löytyy takuulla jokaiselle jotakin ja yksi ongelma on se, että sitä kaikkea ei voi mainostaa ihan koko ajan tai muuten sinä hukut mainosten tulvaan. Siksi kannattaakin ihan oma-aloitteisesti lähteä tutkimaan, mitä kaikkia palveluita läheltä löytyy.
Maalta muuttaja saattaa pitää helsinkiläisiä kylminä ja etäisinä, mutta tässä on ihan se käytännön syy, että ihmisiä on yksinkertaisesti liikaa eikä kenelläkään ole voimavaroja pitää vastaavia sosiaalisia kontakteja isossa kaupungissa. Tässä on kuitenkin myös se hyvä puoli, että kaupunki tarjoaa sinulle mahdollisuuden löytää itsesi uudelleen: hyvällä tuurilla kukaan ei tunne sinua ja voit karistaa vanhat leimasi pois.
Lähialueen tunteminen on myös siinä mielessä hyvä, sillä Helsingissä liikut nopeimmin polkupyörällä tai kävellen. Kulkuneuvoja on yksinkertaisesti liikaa. Kannattaa siis ottaa selville, missä on lähin marketti, apteekki ja kioski, jotta saat mahdollisimman nopeasti sellaista tavaraa, jota tarvitset. Helsingissä on edelleen runsas valikoima erikoisia pieniä kivijalkaliikkeitä, joiden palveluille saattaa tulla kysyntää. On ihan mahdollista, että kotitalosi katutasossa on vaikkapa askartelutarvikekauppa, ja sinä olet päättänyt löytää maalaamisen uudessa kotikaupungissasi. Saat siis harrastetarvikkeesi melkeinpä kotiovelta.